Järkkäristä muistikortti sökönä. Vatuttaa.
28. huhtikuuta 2012
Bacon
Mistä tietää ruuan olevan super hyvää?
Siitä, kun sen laiton ja syönnin jälkeen kaikki käy vuoron perään ottamassa kattilasta haarukalla suoraan ihan vain hiukan vielä vähäsen. Tämä on semmosta pikaruokaa. Keitä hyvä nippu spagettia, leikkaa pekoni suikaleiksi ja paista rapsakaksi. Kaada pekonit talouspaperin päälle vähän imasemaan enimpiä rasvoja. Kuullota pannussa yksi sipuli ja heitä kuivahtaneet pekonit sekaan. Kaada päälle valion 3 juustoa kermaa ja iso kukkura raastettua parmesaania. Ota myös pieni kauhallinen spagetin keitinvettä pekonisipuli-seoksen joukkoon. (tämä toimii vehnäjauhon korvikkeena) Valuta kypsentynyt spagetti ja kaada pekoniseos spagetin joukkoon. Raasta päälle vielä toinen kukkurallinen parmesaania. Sekoita.
Syy miksi meillä syödään pikaruokaa on se, että meillä remontoidaan (taas). Mutta niin vain kävi, että miehellä remontti-intoa pukkaa ja mikäpä olen häntä siinä estämään. Tänään kahlimme pitkin kaupunkia remppaamme erinäisiä tarvikkeita. Kotiin tultuamme oli ystäväni käynyt teippaamassa kaakeliehdotuksia postilootaamme. Nauroin ääneen. Heiltä kun löytyy näitä useampi kasa, miehensä kun tehnyt työkseen usseemman kylppärirempan ja kaikki jämäkaakelit majailevat heidän kellarissa. Ehkä kuitenkin mustaa. Sorry ystäväiseni, mutta kiitos kuitenkin.
Ja osaatteko arvata, mikä on remontin kohteemme?
| Toiminnot: |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

