28. lokakuuta 2010

Kyläilyjä

 Viikko sitten keskiviikkona meille tuli vieraita Tampereelta asti, tottakai piti pitää vohvelikestit. Innokkaita vohveleiden odottajia. Välillä toivoisi asuvan lähempänä, että näkisi useammin. Sitten koitan ajatella, että nämä pienet hetket vaalii sydämeensä paremmin ja nauttii niistä tuhannen verroin enempi. Hyvin maistu vohvelit!

Lauantaina suuntasimme katsomaan reilun viikon ikäistä siskoni poikaa ja kummityttöämme. Lapset aamusta autoon ja menoksi. Pieni, vauvalta tuoksuva pakkaus meitä odotti. Ei sitä aina muistakkaan, että ne ovat joskus noin pieniä olleet.
Martta oli serkuista innoissaan ja kuulemma seuraavana päivänäkin oli huudellut Oton perään. Kotimatka sujui hyvin lasten nukkuessa ja kotona sai suurinpiirtein kantaa sänkyyn nukkumaan ja horottivat seittemään asti. Ihmeen helposti meni päivän reissu, vaikka ajokilometreja kertyikin yli 600km - voisi käydä useamminkin!




 Sunnuntaista sitten tulikin meidän lauantai. Tehtiin pitsaa, syötiin karkkeja ja käytiin saunassa. Leppoisa viikonloppu oli kerrassaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti