28. maaliskuuta 2011

Kesäaikaan



Viikonloppuna saimme paljon aikaiseksi. Mies kävi pilkillä ja sillä välin me vierailimme anoppilassa. Olimme synttäreillä, saunoimme. Kalat saivat puhtaan kodin ja siemenetkin vihdoin paikkansa. Kasvakaa nyt rakkaat. En malta odottaa, että saisin maistella makoisia kirsikkatomaatteja tahi herneitä. Jumpassakin kävin!



Kellotkin siirrettiin ja pienessä pökkelössä on mennyt. Uusi viikko - uudet kujeet. Mieli energinen ja korkea hyvän viikonlopun jälkeen. Olo kuin vasta raskastuneella pikku plikalla!








Aamulla viiden aikaan herään itkuun. "Äitiiii, minulta tuli oksennus!"



Kiva.



Mattoja pois lattioilta. Iloitaan siitä, kun voidaankin koko päivä olla yökkäreissä telkkaria katsellen. Lueskella välillä satuja ja juodaan limpparia. HIPHEI!


Ukkoselle kukka viis vuotiskihlajaispäivän kunniaksi. Vielä jaksaa olla voimissaan kohta kahden viikon jälkeenkin. Sama tunne ukkoseenkin. Olen niin iloinen, että minulla on mahdollisuus mennä etiäpäin kanssasi. 

<3



Villapadan innoittamana kävin minäkin sireenin oksia sisälle. Voi kun ne ovat eloa täynnä! Vaikka ulkona sataa lunta ja tuiskuttaa, on meillä sisällä jo kesä mielellä ja kielellä.


Sähkärikin kävi tekemässä hommansa loppuun makuuhuoneen osalta. Nyt olisi enää yksi kaapin sisus ja muutama hyllylevy maalausta vailla ja sitten ois AVOT!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti