Helteellä lasten hermot ovat olemattomat. Eilen toivoin viilennystä Oton raivotessa uhmaansa 40 minuuttia. Ei auttanut mikään. Kiukutti vain niin vietävästi. Eikä sitä tietenkään voi kertoa, mikä vaivaa. Lopulta jäämehu, mehujää ja pikku kakkosen aikana äitin täyttämä allas helpotti oloa -onneksi.
Viime mummola reissulla äitini oli löytänyt vanhan kelloni. Olen saanut tämän aikoinaan kummiltani kouluun menon kunniaksi. Saimi ihastui heti ja niin äitikin. Ihanan simppeli ja ihanaa kun tytölle kelpaa. Fanitan niin kovasti niitä hello kitty imellyksiä. Tyttöä ei haittaa edes vaikka pattereita ei olla ehditty vaihtaa, silti se on saatava aina käteen.
Vähän huutiksesta. Tarviaako tuosta kulmasta enää puhua? Rrrrrrrakastan.
Valokuvat olen saanut siihen pisteeseen, että kaikki kuvat mitä jo on ja oli mullin mallin sekaisin on laitettu paikoilleen. Eilen katsoin läpi ja tilasin 400 kuvaa lisää. Nyt rupeaa tuntumaan, että loppu jo häämöttää tässä rojektissa.
Kuten kellon patterit, moni muukin asia on kesken. Johtuuko se vanhasta talosta vaiko siitä, kun on pieniä lapsia? Pikku projektien lista tuntuu loputtomalta. Vaivaako muita sama ongelma? Tässä yksi niistä. Peilit PITÄISI vaihtaa, laatikon pohjille PITÄISI laittaa hyllypaperit, pöytä PITÄISI käsitellä ring removerilla, jakkara PITÄISI päällystää uudella kankaalla. Kaikki aikanaan, vaikka välillä vähän potuttaakin.
Vai mitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti