23. heinäkuuta 2011

Lahti



 






 





 





Kävimme jokakesäisellä reissulla siskoni luona Lahdessa. Serkut viihtyvät toistensa seurassa, iloa riitti pitkään pihalla olleesta tramboliinista. Kävimme Orimattilan kotieläinpuistossa, joka oli oikein kiva paikka, juuri sopiva tälläiselle neljälle alle viisi vuotiaalle. Oli elukoita, piknik-pöytiä, leikkipuistoa, pomppulinnaa ja liikennepuistoa. Ikeassa kävimme myös, reissu ei ihan mennyt putkeen, jokainen lapsi vuorotellen kiukutteli milloin mistäkin asiasta. Reissun kruunasi se, kun lastatessamme peräkärriä oli lapset jotenkin saaneet auton ovet lukkoon ja tottakai auton avaimet oli sisällä. Sisko hekottelee varmaan vieläkin asialle, kun me yritämme osoittaa ja huutaa Saimille autoon, että mitä nappia painaa. Onneksi osasi painaa ja matka jatkui.

Tuliaisiksi kotiin tuotiin kaamea sade, Otolle nuha ja mukava kasalamppuja, petivaatetta ja sänky ikeasta.

1 kommentti: