Täällä on ihmetelty meidän kolme vuotiaan uhmaa. Tässä taannoin nahisteltiin päiväunista 1 ½h ajan ja juuri kun olin luovuttamassa ja menin katsomaan tilannetta, oli herra päättänyt nukahtaa lasten huoneen lattialle. Päiväkodissakin on kuulemma vähän hoitotädeille tuittuiltu. Mikä minusta on vallan ihanaa, minusta se kertoo vain siitä, että hyvin on hoitoon sopeutunut.
Täällä on ahisteltu siitä, kun tuntuu ettei aika riitä mihinkään, mutta kuitenkin saa paljon aikaiseksi. Joulu alkaa olla jo ajatuksissa, sysää jo emännän ajatukset remontista. Enää ei ehkä haittaakkaan vaikkei yläkertaan jouluksi päästä. Kaikki ajallaan.
Eilen neuloin itselleni pipon, sain aikaiseksi. Tuli liian paksu ja iso - harmitti.
Mutta kyllä se tästä, hulinalla mennään ja koitetaan nauttia. Lunta odotellessa!




Paketti tuli eilen. Kiitos! Lanka vielä odottelee inspiraatiota, kankaalle on jo suunnitelma. Nyt kun vielä löytyisi aika... Ihana paketti.
VastaaPoistaTuo uhmaaminen on rasittavaa, mutta kyllä se onneksi menee aika pian ohi.
Meilläkin on kohta kolmevuotias. Ihan mahdotonta on nimenomaan päikkäreille nukuttaminen, viimeksi torstaina pyörittiin sängyssä ensin kaksi tuntia...oisko mielikuvituksen kehittymiselläkin syynsä, kun tuntuu juttua ja temppua riittävän justiin sillä hetkellä kun pää osuu tyynylle.
VastaaPoistaMeille hoidosta ainakin todettiin, että aivan normaalille kolme vuotiaalle vaikuttaa vastaan panemisten ja tuittuilujen suhteen. :) Kaipa sitä sitten ruetaan sitä jonkinasteen itsenäisyyttä hakemaan. Onneksi ei ole moinen ihan 24/7. :)
VastaaPoista