Täällä on saatu jo vähän laitettua joulua. Verhot olen saanut vaihettua ja jo muutaman tonttu ja enkeli on joukkoomme eksynyt. Joulukalenterikin on päässyt seinälle. Samoin joulusukka, johon joka aamu tonttu on jotain käynyt tiputtamassa. Tähän asti sieltä on putkahtanut Miina ja Manu -kirja, Filmtownin lahjakortti, suihkusaippuaa ja tänä aamuna karkkirasiat. Lapset ovat olleet haltijoissaan ja herätyksetkin sen mukaisia (5:50, 5:40, 5:30, 6:00). Jouluaattoaamuna herätäänkin sitten jo kolmelta?
Remontti kiukuttaa ja turhauttaa. Yleensä olen jo kunnon joulumielellä, mutta nyt ei vain huvita. Kaikki siivoomiset ja muut odottavat remonttia. En näe järkeä hinkata paikkoja ennenkuin puramme kaikki työkoneet, työkalut, listanpätkät, purut, pahvit ja pensselit tuolta ylhäältä. Sieltä tulee sitten ihan järkyttävä sotku, kun niitä vie paikoilleen. Tällähetkellä ei odota edes koko yläkertaan pääsyä. Odottaa vain valmistumista. Olkoonsa vaikka tyhjillään koko joulun, kuhan olisi yläkerta ja kellari remonttisotkuton. Ei olisi enää remonttissa paljoa, mutta aika on meillä nykyisin hyvin kortilla valitettavasti, kun tää matami on töissä. Ihan pyllystä sanon minä! Valmistu jo! Mutta sepä tässä talossa asuessa on totta, että hätiköidä ei saa ja joskus remontit vain viivästyvät.
Hohhoijakkaa.
Pyllystä sanon minä!






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti