31. tammikuuta 2012


Olemme viime aikoina viimeistelleet yläkertaa. Asetelleet viimeisiä tauluja ja naulakoita ja muita paikoilleen. Naatiskelleet siellä olosta. Kelpo paikka on nukkua!
Tilasin lasten makuuhuoneeseen jo viime syksynä mahtavia jaffa-julsiteita. Olivathan ne mukavasti -20%. Suunnitelmissa oli laittaa niitä tämän kirjakaapin päälle kaksi kappaletta. Julisteet tulivat ja taannoin ikean reissulta nappasin julisteille kehykset. Varmistin vielä kaupan nettisivuilta julisteiden koon jotta tulee sopivat kehykset. Kun koitti se päivä, että julisteita päästiin laittamaan kehyksiin totesimme, etteivät ne sovikkaan. Pikainen mittaus ja julisteet olivatkin netissä ilmoitetun 50x70 sijaan 70x100. Ohops. Taannoin appivanhemmat kävivät Kuopiossa ja toivat tuliaiksi julisteille sopivat kehykset. Vihdoin saatiin jaffat seinälle! Toinen valitettavasti vain meni olohuoneeseen julisteiden ollessa hieman isommat mitä piti. 

Hymähdän muuten joka kerta yllä olevaa kuvaa katsoessani. Sen verta tiukka katse on keltaisella birdsilla.



Lapset ovat viihtyneet ylhäällä loistavasti. Yläkertaan muuton jälkeen lapsemme menevät kiltisti yhtäaikaa nukkumaan luettuamme ensin sadun ja sen jälkeen saavat vielä kuunnella satu-cd:tä. Poissa ovat ravaukset, poissa ovat vuorotellen nukkumaanlaitot, poissa ovat itkut ja kikatukset. Pisteenä ii:n päälle poikakin näyttää luopuneen aamuyön hiippailuista äidin ja isän viereen.

VOI POJAT!

3 kommenttia: