Ihan hävettää katsoa, miten paljon aikaa on edellisestä kirjoituksestani. Ajassa on tapahtunut paljon ja hulinaa on ollut, mutta silti ollaan menty moisella ilmeellä. Paljon ihanaa on tapahtunut, muutama harmaa hiuskin siinä matkalla. Remontti-onnemme mm. jatkui. Punainen tapettimme vessassa karisi saumoista kokonaan lattialle. Yritimme korjata tilannetta karisuttelemalla kuviota kaikkialta, mutta saumat olivat liian selkeät. Mies repi niin innoissaan tapetin alas, ettei tapetista ole meillä kuvaakaan. Metsästimme taas sitten tapettia toukokuussa vessaan ja lopulta kun tapetin löysimme kesti siinä 3 viikkoa. Tässä kolmessa viikossa mieheni polvi leikattiin ja deadline vessan suhteen kusi. Onneksi on avulias appiukko ja tuli tapetoimaan ja listottamaan vessan loppuun. Eikun sähkömiehelle soittelemaan, että hah, oispas valmista. Kas kummaa olikin juuri sinä päivänä jäänyt lomalle. Eihän siinä voinut kuin nauraa. Mutta älkääs huoliko, jo palaa vessassamme valo ja valmiilta se jo näyttää.
Ja remontoinnista vielä sen verran, että talostamme tehtiin juttu viereisen kunnan paikallislehteen.
Puutarhassa on ollut paljon ihasteltavaa. Heisi kukki jälleen kerran komeana. Väsäsimme myös uuden kukkapenkin. Kesti siinäkin hetki. Äitienpäivänä äitini kukkapenkistä nappaamani pistokkaat rehottivat ruukuissaan jo aikalailla. Sanotaanko näin,
että päivänkakkara melkein jo kukki.
Minulla oli kesälomakin viikkoa ennen juhannusta, ajoitettu juuri miehen polvileikkauksen jälkeen. Hurjat kaksi päivää+3vptä. Lomalta se tuntuikin. Sen jälkeen lapset olivat hetken hoidossa ja sitten ovatkin miehen kanssa kotona elokuuhun asti. Sairasloma kun on melekosen pitkä.
Juhannuksena suuntasimme perinteisesti appivanhempieni mökille. Kelit olivat todella suotuisat.
Lapset lotrasivat 18-asteisessa vedessä minkä jaksoivat. Aikuiset katselivat vain vierestä. Pelkkä varpaan kastelukin tuotti moisen, että huusin sisäisesti. Vanhuus vissiin jo iskenyt.
Järkkäriin emme ole vieläkään hommanneet uutta muistikorttia. Sen sijaan ostimme kätevämmän digipokkarin. Työkiireiden takia en ole paljoa kameraan tarttunut. En osaa kuvata ilman "kurkistusreikää". Jahka jaksaisi käydä sen muistikortin niin pääsisi tämäkin kuvailemaan.
Loppuun vielä hyvät kesäntoivotukset kera maailman
kolmannen ihmeen- ensimmäinen onnistunut lettu!
Toivotaan lämpimämpiä kelejä!










Kiva kuulla teistä :-) Onpa mehevä vihreä tapetti tuossa yhdessä kuvassa!
VastaaPoistaTuohon tapettiin ja paneeliin iskin miekin silmäni. Ihan mahtava!
VastaaPoistaRentoja kesähetkiä!
Tapetti on Amy Butlerin suunnittelemaa jos jotakin muutakin houkuttelee tapetoida :) Makoisaa kesää teillekin!
VastaaPoista