Vihreitä haaveita

Isännän nappaama kuva

Eilen katsottiin burleski dokkari kera tortilla pitsojen. Päällä salsaa, ananasta, paprikaa, kanaa, jalapenoja, cheddaria ja juustoa. Hyvee oli, ite tosin ehkä jättäsin cheddarin pois. 200 asteessa 7-10 minuuttia.

Tänään olen ollut iloinen siitä, että:

-isompi näyttää tunteensa, 

vaikka välillä äidinkin hermoja koetellaan

-pienempi pitää vielä joskus kädestä kiinni kävellessä, muistuttaen äitiä siitä, että molemmat ovat olleet joskus pieniä vastasyntyneitä, jotka hellästi kietoivat sormensa äidin sormen ympärille

-aurinko paistaa

-saan aikaiseksi pestyä vihdoin ja viimein miehen ja miun petivaatteet

-että on ystäviä, joita nähdä

Välillä loppuu niksit tämän tulevan viisi vuotiaan kanssa. Välillä tuntuu, että päivät eivät ole mitään muuta kuin kiukkua, huutoa, itkua, nipistelyä, lyömistä, tukistamista, tavaroiden heittelyä ja kädet puuskassa oloa. Kaikki pitäisi olla kuin hän haluaa ja jokaisen ihmisen pitäisi toimia ja olla niin kuin hänen mielestä on paras. (tässä vaiheessa bloggaaja katselee taivaalle ja viheltelee) Välillä mennään arestiin miettimään ja yritetään uudestaan. Välillä äidinkin pinna palaa ja menee huutamiseksi itselläkin. Välillä pelottaa epäonnistuvansa. Välillä sitä tutkailee omaa napaansa, että olenko itsekin välillä noin mahdoton? Välillä toivoisin syntyneeni itse tyyneyden perikuvana.

Välillä mietin, että kasvuun kai se vain kuuluu. Mennään päivä kerrallaan ja yritetään olla vähän esimerkkinä, pukkaamassa oikealla suunnalle tiellä. Ehkä on ihan hyvä, että meitä räiskyviäkin on. Ettei olla kaik' tyyniä.

Ja ehkä hyvä, että on niitä tyynejäkin. Ne saa meidät räiskyvätkin välillä istahtamaan ja miettimään, että mitähän pirua senkin päässä liikkuu, kun ei ne sitä näytä. :)

Psst. Siellä on lämmintä. Nauttikeehan!