Tänään se alkoi. Se päiväkoti.
Unohdin kiireessä ottaa kuvan. Tässä me mennään päiväkotiin ekaa kertaa. Tunsin itseni huonoksi äidiksi. Jospa huomenna muistaisin.
Jäivät mielellään, tyytyivät kohtaloonsa. Ajattelin, että eihän tässä mitään haen muutaman tunnin päästä pois. Nieleskelin kotimatkan. Kotona oli niin hiljaista. Sitten tuli itku. Tunsin itseni tarpeettomaksi. Pehmolelutkin näyttivät surullisilta.
Mutta enköhän minä opi nauttimaan lomastani ja lapset päiväkodista. Rauhassa totutellaan reilu kolme viikkoa ja sitten pujahetaan töihin.
Muutaman tunnin päästä saan varmaan kuulla paljon tarinoita. Koti täyttyy taas metelillä ja kiljunnalla ja nahistelulla.
Voi lapset rakkaat, kumpa voisin kertoa miten paljon teitä rakastetaankaan. <3
Oi, tuo on niin haikeaa! Itse toivon salaa että saisin lykättyä näiden pienten kanssa päiväkotielämää "ikuisesti". Kai se on silti meilläkin joskus edessä...
VastaaPoistaOnhan se kaikilla vanhemmilla joskus edessä. Itse onneksi sai olla niin pitkään, kun nuorimmainen täytti kolme vuotta. Oli aika kova pala, mutta kun kävin muksuja hakemassa heti alkoi itkupotkuraivarit siitä ettei lähdetä. Sain hyvää harjotusta siitä, miten pukea lapset kun toinen riisuu jo puetut sillä välin kun pukee toista. Kotimatkalla vielä satoi kaatamalla vettä. Huomenna uusiksi!
VastaaPoistaBlogissani on tunnustus sinulle! Jospa se piristäisi.
VastaaPoista