Tää jo innostu

Tää jo innostu pakkasista. Kohta tulee lunta. JEIJ! Ja tänään ollaankin jo plussan puolella ja taivas pilvessä, ei aurinkoa, ei kirpeyttä. 

Ihan mälsää sanon minä.

Onneksi nipistin eilen aamusta viis minuuttisen itselleni ja kuvasin pihan huurretta. Näillä kuvilla toivo lumen tulosta elää.

Eilen aamulla ennen töihin menoa nipistin reilun tuntisen ja tapasin ystävääni Kiukkuiitaa kirppistelyn merkeissä. Olen luvannut ystävällini, että otan vaikka ruokakauppareissulle mukaan jos ei muuten ehdi nähdä - saa nähdä kauanko lupaus pitää. Vielä kun saisin aikaiseksi soitella enemmän ystävilleni, 

jotka asuvat kaukaisimpana.

Kirppistelyhimot olivatkin jo aika taivaissa, kun en ollut päässyt kunnolla kiertämään aikoihin. Aina vain pikaisen kiekan ehtii ennen bussin tuloa tehdä läheisellä kirrätyskeskuksella. Ja tuottihan se tulosta! Löysin Sarviksen tarjottimen kahdella eurolla, vielä punaisen jos näitä saisi. Miestä nauratti, kun illalla vedin ostokseni kassista. MUTTA vieläkään en kuullut, 'jokohan nuo riittäisi?' vaan 'MONTAKO sinulla jo noita on?'. Sehän tarkoittaa sitä, että voin ostaa näitä vielä lisää? ;)

Yhdeltä kirpparilta vastaan käveli punaiset ihanuudet vitosella ja laukku neljällä eurolla. Hyvät pikkujouluihin. Ihastuin kovin ja tiedättekö, miten vähän kävelee vastaan tämän sirppakintun kokoisia korkkareita? Hyvin vähän voin kertoa, joten nämä olivat melkoinen löytö ei vain kokonsa 

vaan myös hintansakin puolesta.

Tiedättekö miten vaikeaa on muuten kuvata itseään niin, että kuvassa näkyisi kengät sekä laukku ja kuva näyttäisi vieläpä ihan menettelevältä. Ei taivu tää moisiin, että hatun nostot vaan kaikille muotibloggaajille. 

En tiedä, kuinka pystytte niihin asentoihin.

Elämä on nykyisin aika hektistä ja päivät vain vilahtavat ohitse. Joululahjoja olemme jo ostelleet ettei iskisi paniikki. Yksi aamu väsäsin pakettikortteja - oli terapeuttista vaikka hätäisiä ovatkin. Silti tämän hulinan ja vilinän keskellä on ihana huomata silti joka ilta kömpivänsä rakkaan ukkonsa viereen ja aamulla halailla sirkkusilmäisiä lapsia ja toivotella heille hyvää huomenta. Bussissa istuessa toivoa, että olisipa enemmän aikaa kaikelle. 

Mutta kyllä se tästä, asia kerrallaan. 

Remonttikin tuntuu seisovan, vaikka koko ajan tapahtuu; muuri saa tasoituksensa, patterit huoltomaalauksensa, samoin ovet, iso läjä sisarpaneelia on maalattu, mutta tämä kaikki kun ei valitettavasti tunnu ehkä niin näkyvältä kuin toivoisi. Mutta kyllä me vielä joskus yläkerrassa asumme ja se riittää minun hermoilleni vielä pitkäksi aikaa.

Tänäaamuna vein lapset hoitoon ja hoidin tontun tehtäviäni joululaulujen soidessa. Toivoen sitä lunta. Nauttien hetken rauhoittumisesta ja touhuiluista.

LEPPOISTA VIIKONLOPPUA!